14.9.2023

Sini-siivousvälineet kuosissa

Kuva (Sini-teräväkuivain, Sini-Nysväri): Designfriikki


Tai kirjaimellisesti ei lainkaan kuosissa, vaan vihdoinkin mustina! Laadukkaana tunnettu avainlippubrändi Sinituote juhlistaa 35-vuotissynttäreitään muun muassa erällä mustia siivousvälineitä.

Designfriikkikin on todennut Sinin teräväkuivaimen lattian kuivaamiseen ylivoimaiseksi kilpailijoiden nähden, ja nyt yli 15 vuotta palvellut edellinen lattiakuivain vaihtui mustaan. Siinä välissä kuivainosan ja varren väli on myös muuttunut nivelletyksi, ja kylläpä tällä lattian kuivaus sujuukin verrattuna kuluneeseen vanhaan!

Uutena löytönä ja väripäivityksestä inspiroituneena testasin myös kuvassa näkyvää Nysväriä, joka osoittautuikin nerokkaaksi välineeksi esimerkiksi niin triviaaliin puhdistuskohteeseen kuin keittiötason ja siihen upotetun lieden liittymäkohta. Ei enää vanhalla hammasharjalla hinkkausta :D

Mustia kampanjatuotteita löytyy vähänlaisesti Sinin sivuilta (jotkin jo netistä loppuunmyytyjä), mutta ainakin Citymarketista olen näitä elokuussa bongannut.

Mustat siivousvälineet ovat kuitenkin ilmeisesti vain synttäreitä juhlistavia kausituotteita, vaikka luulisi kysyntää olevan kun se erikoiseränä tuodaan myyntiin. Uskon kyllä että nämä välineet kestävät kuten edellisetkin niin pitkään, että niiden tullessa vaihtoikään on toivottavasti musta (tai valkoinen) kampanja taas ajankohtainen...

Sininen on toki looginen brändiväri Sinituotteelle jo nimenkin puolesta, mutta täältä tulee ainakin toive että joka sisustukseen sopivia neutraaleja värejä tulisi useammin valikoimaan. Silloin siivousvälineitä ei tarvitsisi edes piilotella, ja muutenkin kauniit käyttöesineet ovat ilo siinä missä varsinaiset kalusteet ja sisustusesineetkin :) Erityisesti toivon, että huipputoimiva tuote Tuplajynssäri tulisi tarjolle mustana.

4.2.2021

Fiskarsin orans... harmaat sakset

 
Fiskars
in sakset tunnetaan hyvästä käteen istuvasta muotoilustaan, ja jokainen suomalainen on varmasti joskus käyttänyt perinteisiä Fiskarsin oransseja saksia. Viime vuosina niissä on nähty muitakin värejä, mutta Designfriikin bongaamat ovat aina sisältäneet jonkin oranssin yksityiskohdan, kuten oranssin ruuvin mustissa saksissa. Löytämisen ilo olikin suuri, kun nämä Fiskarsin harmaat kokonaan kierrätysmateriaalista valmistetut ja kokonaan kierrätettävät sakset tällä viikolla ilmestyivät kauppojen hyllyille. Vaikka se kuuluisa oranssi onkin hyvin toimiva brändielementti, saksistaan tarkka yksinkertaisuuden, mustavalkoisuuden ja parin kirkkaan värin (ei oranssin!) ystävä on aina hieman karsastanut oranssia täplää muuten täydellisissä saksissa..

Oransseja saksia googlaillessa kävi ilmi, että Fiskars on kyllä jossain vaiheessa tuonut markkinoille myös mustia ja valkoisia saksia ilman oransseja yksityiskohtia. Erinomaisen kannatettava valikoiman laajennus! Ja näiden uusien harmaiden osalta myös kierrätettävyyden kannalta. Näiden saksien tieltä lähti yksi pari vanhoja ruostuneita saksia kierrätykseen, ja nämä toivottavasti täyttävät tärkeän tehtävänsä pitkään.

Samanlaisia väriuudistuksia toivotaan täällä myös muihin mainioihin Fiskars-tuotteisiin :) Onko lukijoilla muita esimerkkejä hyvistä tuotteista, joihin toivoisitte kuitenkin jonkin pienen yksityiskohdan muuttamista?




24.1.2021

Pantone Color of the Year 2021 - Vuoden 2021 sisustusvärit


Kuva: Pantone (screenshot videolta)

 ...eikä vain sisustusvärit! Pantone on nimittäin nimennyt vuoden väreiksi (kyllä, tänä vuonna niitä on kaksi :) Designfriikin suosikkivärejä, kirkkaan keltaisen sekä aidon harmaan! Viralliset nimet ovat Pantone 13-0647 Illuminating ja Pantone 17-5104 Ultimate Gray. Etenkin kirkkaan keltaista Designfriikki odottaa kieli pitkällä erilaisissa yhteyksissä. Kokonaisuus harmaan kanssa toimii aina hyvin.

Lisää vuoden 2021 värien valinnasta löytyy Pantonen sivuilta sekä videosta:


Video: Pantone

Mitä tykkäätte vuoden väreistä? Nähdäänkö pian keväisenkeltaisia postauksia? :)


24.10.2018

Muji Suomeen 2019!

Kuva: Designfriikki (Mujin osasto Habitaressa 2017)

Muji Suomeen marraskuussa 2019


Tätä moni on odottanut kieli pitkällä jo vuosia: japanilaislähtöinen minimalistinen sisustus- ja lifestyleketju Muji ilmoitti tänään laajentavansa Suomen markkinoille! Uutista on toivottu ja odotettu, sillä Muji otti ensiaskeleet Suomessa viime vuoden Habitare-messuilla ja sen jälkeen pop-up-kaupalla loppuvuodesta. Seuraavaksi Muji avaa pop-upin Helsinkiin Kampin kauppakeskukseen jo ensi maanantaina ajalle 29.10.2018-20.1.2019. Ensimmäistä varsinaista liikettä odotetaan Helsinkiin marraskuussa 2019. Tervetuloa Muji!

EDIT 31.10.2018: Ensi vuonna avattava Muji-liike tulee Kampin kauppakeskukseen ja Helsingin Mujista tulee Euroopan suurin!


Muji pop-up 2018


Missä?


Kauppakeskus Kamppi, 4. krs


Koska?


29.10.2018-20.1.2019


Aukioloajat


Ma-pe 9-21
La 9-19
Su 12-18

Lue lisää Kampin sivuilta >

15.5.2017

Vihdoinkin moderni ja kaunis aurinkovarjon jalka

Jos sitä viimein voisi uskoa, että hyytävän kylmä kevät on ohi ja kesä alkaa lähestyä? Aurinkoiset kuvat eivät ainakaan vähennä kuumista kesäpäivistä haaveilua.

Tiedättehän: auringonvarjon jalka on yleensä joko ruma, tylsä tai molempia... Tai ainakin enemmän käytännöllinen kuin silmää hivelevä.


Kuva: t.i.n.g.

Vaan eipä enää! Fermobin tuotannossa on nyt moderni aurinkovarjon jalka, joka myös näyttää hauskalta. Värivaihtoehtoja on kokonaista 24!


Kuva: t.i.n.g.

Jalka saattaa näyttää heppoiselta, mutta sillä on painoa 41 kiloa. Enää kaunis aurinkovarjon jalka ei ole tarjonnasta tai väreistä kiinni :) Mitä tykkäät?

7.5.2017

Savimaali, pihvikivi ja muita uutuustuotteita

Desigfriikki kävi viime viikolla tutustumassa muutamiin uutuustuotteisiin. Tässä niistä kiinnostavimmat!


Kuva: Domus Natura


Domus Natura -savimaali oli kiinnostavin uusi tuttavuus. Kalkkimaalin (eli oikeammin liitumaalin) tavoin sillä saa aikaan luonnollisen näköistä maalipintaa vähemmillä lisäaineilla kuin mitä tavalliset maalit sisältävät.


Kuva: Domus Natura


Domus Natura tulee lähiaikoina myyntiin rautakauppoihin useamman värin voimin, ja merkiltä on luvassa myös kalkkimaaleja (eli niitä liitumaaleja :).


Kuva: Designfriikki (Tulikiven pihvikivi)


Tulikivi tuo markkinoille pihvikiven ja muita vuolukivitarvikkeita ruuanlaittoon. Pihvikivi kuumennetaan uunissa, minkä jälkeen pihvi kypsenee kuuman kiven sisällä! Sarjasta löytyy myös isommat vuolukiviastiat, joita voi käyttää jopa takassa. Viilennettävät vuolukivialustat puolestaan pitävät helposti pilaantuvat tai muuten viileinä tarjoiltavat ruuat jäähdytettyinä. Vuolukivi ruuanlaitossa onkin jotain, mitä voisi kokeilla.


Kuva: Designfriikki (tuoli Riannon showroomilla)

Ihastusta herätti myös showroomin eteisen metallinen tuoli, joka ei kylläkään tainnut olla esiteltävä uutuustuote :)


Kuva: Designfriikki


Tauolla Dr. Oetker maistatti My Sweet Deli -pakastekakkuja. Etenkin juustokakku oli herkullista: Cheesecake Strawberry ja Cheesecake New York Style olivat täyteläisiä ja makeita. Myös Raspberry Mascarpone cake oli hyvää ja sopii vähän vähemmän makean kakun ystäville. Suklaamoussekakku Chocolate Mousse cake oli nimensä mukainen, mutta suklaakakkuna se olisi voinut olla voimakkaamman ja täyteläisemmän makuinen.

Dr. Oetkerin pakkaskuivattu vadelma tuli muuten viime kuussa testattua täytekakun päällä (kuvassa yllä) - hyvää ja hauskan näköistä!

Kuva: Designfriikki

Kotiinviemiseksi lähti mm. ostoskassi, joka olikin sitä parhaiten toimivaa sorttia: musta (sopii kaikkien asujen kanssa), puuvillainen (laadukkaan oloinen verrattuna keinokuitukasseihin), pitkät kantokahvat (jotta sen saa olalle ja jaksaa siten kantaa enemmän tavaraa). Musta puuvillainen ostoskassi pitkillä kahvoilla on juuri sitä mitä tarvitaan :)


Kiitokset Riannolle showroomin järjestämisestä!

1.5.2017

Modernia elämää Helsingin taidemuseossa

Designfriikki kävi tutustumassa mm. Chicago Tribunen pilvenpiirtäjäsuunnitelmiin Helsingin taidemuseon eli HAMin Modernia elämää! -näyttelyssä. Hiljainen ilta ja valaistut pilvenpiirtäjät tekivätkin vaikutuksen:


Kuva: Designfriikki (Helsinkin taidemuseon Modernia elämää! -näyttely)

Yllä oleva Eliel Saarisen ehdotus Chicago Tribune Toweriksi sijoittui vuonna 1922 järjestetyssä kilpailussa toiseksi! Pienoismalli on kuitenkin uusi ja tehty tätä näyttelyä varten.


Muita Chicago Tribune Tower -kilpailutöitä

HAMissa on meneillään myös Modernia elämää! -näyttelyyn liittyvä luentosarja. Tällä kertaa aiheena oli Taidehallissa vuonna 1930 pidetty näyttely, jossa esiteltiin mm. standardikeittiöitä, heteka ja muita tuotteita, joita alkava massatuotanto mahdollisti ja joilla haettiin koteihin käytännöllisyyttä. Mainio luento, Designfriikki suosittelee tätä sarjaa!


Kuva: Designfriikki (luennoitsija, Designmuseon museolehtori Leena Svinhufvud ja kuva näyttelystä 1930)


Standardikeittiö


Standardikeittiö


Gustaf Strengell: Miten sisustan kotini kotimaisin esinein? WSOY 1933


Artekin myymälä, Fabianinkatu 1939

20.6.2016

IKEA-museo aukeaa Ruotsissa


Tässäpä kesälomavinkki Ruotsissa matkaaville! IKEA-museo aukeaa Älmhultissa 30. kesäkuuta. Näyttelyissä voi fiilistellä eri vuosikymmenien huoneita, tutustua yrityksen tarinaan tai vaikka kuvauttaa itsensä IKEA-kuvaston valokuvauksia varten lavastetussa huoneessa.

Lisää kuvia ja tietoa löytyy Dezeenistä ja IKEA-museon sivuilta.

IKEA-museon aukioloajat ja osoite


Ma-su klo 10-19

Ikeagatan 5, Älmhult


Kuva (IKEA-kuvastoja eri vuosilta): Designfriikki

11.5.2016

Kaupunki kaupungin katolla

Kuva: PPAG Architects / Roland Krauss

PPAG Architects suunnitteli Wienissä sijaitsevan talon katolle asuntoja, jotka ovat kuin oma aavikkotyylinen kaupunkinsa. Tilojen lomittaisuus toi myös yksityisyyttä kattoasuntojen terasseille.

Helsingissäkin on käynnissä keskustelua sen puolesta, että ullakoille ja katoille voitaisiin toteuttaa lisärakentamista entistä helpommin. Designfriikki tykkää! Museovirasto on vastustanut joitakin hankkeita jotka sen mukaan muuttaisivat julkisivuja tai kaupunkikuvaa liiaksi, mutta Designfriikin ja monien muiden mielestä kaupungin kuuluukin olla kerrostunut.

Vanhoja ja uusia rakennuksia ja näiden yhdistelmiä - niistä on mielenkiintoinen kaupunkimaisema tehty.

Katso myös:
Arkkitehtuurin ei tarvitsisi olla ikävää

8.5.2016

Keittiöjakkaran maalaus

Kuva: Designfriikki

Vanha porrasjakkara ei ollut koskaan inspiroinut värinsä vuoksi. Uutena valkoinen keittiöjakkara maksoi maltaita, joten pieneen maalausprojektiin ryhtyminen houkutteli.

Porrasjakkaran maalaaminen oli erityisen helppoa, kun jätti portaiden ja ylätason alapuolet maalaamatta - niitähän ei katsella koskaan. Maalina oli Clas Ohlsonin kalustemaali, jolla voi maalata myös sisätiloissa.

Valkoinen keittiöjakkara on taas kuin uusi! Puun väri peittyi kokonaan kolmella maalikerroksella. Kuvat on otettu samassa paikassa, mutta valaistus oli vähän erilainen. Jakkara on joka tapauksessa puhtaan valkoinen ja nyt myös ilo silmälle - vielä kun lattian värin saisi vaihdettua...

6.5.2016

Moderni mökki: Vipp Shelter

Kuva: Vipp

Näin mökkikauden kynnyksellä täytyy esitellä unelmamökki,  kylpyhuonetarvikkeistaan tunnetun Vippin Shelter. Tämän kalusteineen toimitettavan mökin moderni tyyli ja lasinen seinä vetoavat minimalistiinkin. Ehkä toinen seinistä voisi kuitenkin olla läpinäkymätön, ettei tarvitsisi ihan näyteikkunassa mökkeillä...

Tyylillä on hintansa: Vipp Shelter maksaa 485 000 euroa ilman tonttia. Hintaan kuuluu mökin valmistus, kuljetus ja asennus sekä sisusteet ja kodinkoneet.

Mutta on se vaan niin kaunis. Kyllä kelpaisi istua tuossa aamukahvilla katselemassa lintuja ja usvan nousua järvestä.

Kuva: Vipp

2.5.2016

Designfriikin suosikit: läpinäkyvä suihkuverho

Kuva: Designfriikki

Paras suihkuverho? Tässä Designfriikin suosikit -sarjan postauksessa on vain yksi suosikki, läpinäkyvä muovinen suihkuverho Hoter PEVA Shower Curtain. Sen voittanutta ei ole tähän mennessä löytynyt - vain pidempi samanlainen verho voisi olla tätä parempi.

Läpinäkyvä suihkuverho ei keskitä huomiota itseensä ja pitää kylppärin valoisampana. Suihkussa ollessakin on valoisampaa, kun värikäs verho ei ole pimentämässä tai sävyttämässä valoa.

Muovinen suihkuverho on myös kovempi kuin kankainen, joten se ei liimaudu yhtä helposti ihoon. Miinuspuolena mainittakoon, ettei sitä voi pestä pesukoneessa koska se ei päästä vettä lävitseen ollenkaan. Pesu onnistuu kuitenkin suihkuttamalla verhoon pesuainetta ja huuhtelemalla.

Mitä pidätte?

29.11.2015

Värikäs katu

Kuva: BIG – Bjarke Ingels Group (Landscape Architects Network)

Jos arkkitehtuurin ei tarvisisi olla ikävää, niin ei myöskään katujen! Kööpenhaminaan on suunniteltu tällaista värikästä katutilaa.

Kuinka paljon tämä piristäisi sinun maanantaiaamuasi? :)

26.10.2015

Halloween-valaisin ja lepakkokuppi

Kuva (Forms in Nature -valaisin): Hilden & Diaz

Hyvää halloween-viikkoa! Sitä koristaa tässä postauksessa Designfriikin mielestä ehkä mahtavin valaisin ikinä: Hilden & Diazin suunnittelema Forms in Nature. Kuva puhukoon puolestaan!

Valaisin oli pitkään vain konsepti, mutta ilmeisesti suuren kysynnän tuloksena sitä valmistettiin 100 kappaleen erä. Hinta tosin on huimat 3280 euroa, joten tyydymme haaveilemaan...


Kuva: Sami Rinne Design

Sami Rinne Designin lepakkokuppi on myös hymyilyttänyt jo kauan :) Sitä valmistetaan cappuccino- ja espressokoossa.

Lisää halloweeniin sopivia juttuja: tarjotin Habitare-postauksessa ja Designfriikin Time to party -kuvat Pinterestissä!

Mitkä ovat sinun suosikkijuttujasi halloweenissa?

25.10.2015

Lokakuun valot

Kuva: SisustaUlkona.fi / Mantra Otros

Lokakuun pimeät illat houkuttelevat ulos nauttimaan siitä, että vielä ei kuitenkaan ole iltaisin pakkasta! Ulkovalot loistavat ja tulisija lämmittää.


Kuva: Style Estate

Ihanan vihreä Luzinterruptus-ryhmän valoinstallaatio piristi madridilaisia joitakin vuosia sitten (enemmän kuvia isosta installaatiosta Luzinterruptusin sivulla):


Kuva (Madrid): Luzinterruptus

Pian onkin jo halloweenin aika! Se on yksi Designfriikin suosikeista: ei ole kovin kylmää tai märkää (yleensä), ja pimeys ja valot luovat taianomaista tunnelmaa.

19.10.2015

World Design Capital 2018 - Mexico City!

Kuva (Mexico City): Kasper Christensen

Vuoden 2018 maailman designpääkaupunki valittiin eilen ja se on Mexico City!


Kuva (Taipei): 中岑 范姜

Ennen Mexico Cityä on kuitenkin vuorossa Taipei 2016 ensi vuonna. Designpääkaupunkivuotta siis vietetään kahden vuoden välein ja Helsinki oli vuorossa vuonna 2012 (postauksia siitä pääset lukemaan World Design Capital Helsinki 2012 -kategoriasta).

17.10.2015

IKEA-kuvasto 2016 - suosikit

Kuva (IKEA-kuvasto 2016): Designfriikki

Lupasin IKEA-kuvasto 2016 -postauksessa palata suosikkiuutuuksien pariin, mutta kuten moni muu on jo ehtinyt todeta, kuvasto olikin tänä vuonna vähän liian retro. Yksinkertaisen mustavalkoisen tyylin ystäville ei kuvastosta löytynyt paljoakaan mielenkiintoista, mutta sehän ei tarkoita etteikö hyviä uutuuksia olisi tavarataloissa. Tässä Designfriikin suosikkiaukeamat kuvastosta sekä pari melko uutta tuotetta, jotka laskettakoon tässä uutuuksiksi :)


Kuva (IKEA-kuvasto 2016): Designfriikki


Kuva: Inter IKEA Systems B.V.

Valkoinen RINGSKÄR-hana ja valkoinen tiskiallas! Nämä häivyttyvät tyylikkäästi tasoon ja taustaansa varsinkin avokeittiössä, jos ei halua korostaa keittiön tekniikkaa.


Kuva: Inter IKEA Systems B.V.

Valkoinen VITTSJÖ-hylly toimii samoin: ilmava hylly ei kerää huomiota itseensä vaan siinä oleviin tavaroihin, ja kevyen näköisenä se ei oikeastaan näytä lainkaan säilytyskaapilta. Tietysti siihen ei silloin voi lastatakaan suuria määriä tavaraa, puhumattakaan siitä että irtotavarat voivat helposti pudota reunoilta. Mutta Designfriikki käyttäisi tätä mielellään pienessä keittiössä jossa säilytettävää ei ole loputtoman paljon ja joka kaipaa avointa tilaa massiivisten kalusteiden sijaan. Esillepanovitriininä se tietysti toimii isommassakin tilassa. VITTSJÖ-hyllystä on saatavana myös isompi versio.

Mitkä ovat sinun suosikkiuutuuksiasi? Kolahtiko uusi kuvasto vai löydätkö omat suosikkisi sen ulkopuolelta?

12.10.2015

Taidetta ruuveista

Kuva: Andrew Myers

Jos aiot KonMari-raivauksen tuloksena heittää roskiin esimerkiksi suuren määrän ruuveja, voit yrittää tehdä niistä myös taidetta :) Andrew Myers näyttää mallia.


Taiteenteko onnistuu myös niiteillä tai nippusiteillä, kuten aiemmissa postauksissa on tullut ilmi :)

Kuva: Peter Root


Kuva: World with Love / D.O.T.S.

11.10.2015

Sini-siivousvälineet testissä

Kuva: Designfriikki

Designfriikki sai Hopottajien kampanjan kautta testattavaksi Sini-jynssärin ja -tuplajynssärin ja yllättyi iloisesti näiden siivoustuotteiden toimivuudesta.

Sini-tuplajynssäri on nimensä mukaisesti kaksi harjaosaa sisältävä nivelletty lattiaharja, jonka voi kiinnittää Sini-välinevarteen. Tässä pakkauksessa mukana tulee teleskooppivarsi, jonka ansiosta sen voi säilyttää puolet lyhyemmässä koossa. Teleskooppivarsi oli yllättävän pitkä ja siksi hyvin toimiva, sillä sen avulla sai hyvin voimaa jynssäykseen. Paras ominaisuus on kuitenkin nivelletty harjaosa, joka taipuu esimerkiksi kaappien ja lauteiden alle, toisin kuin kiinteä harja. Harja on aika kapea, mutta se oli vain hyvä asia sillä se mahtui helposti sankoon.


Kuva: Designfriikki

Sini-jynssäri puolestaan on kapea käsikäyttöinen harja, jolla on helppo jynssätä esimerkiksi kaakeleiden saumoja, lauteiden välejä ja muita ahtaita kylpyhuoneen tai keittiön kohtia. Jynssärillä tulikin käytyä läpi suihkutilan kaakeleiden saumat, sillä se oli tavallista juuriharjaa kätevämpi ja siitä sai niin hyvä otteen ettei putsaus ollut homma eikä mikään.

Lisää Sinin Roosa nauha -tuotteista voit lukea kampanjasivulta www.sinituote.fi/roosanauha. Jynssäriä ja tuplajynssäriä on myynnissä myös Sinin sinisessä värissä.

#sinijynssäri #sinituotehopo #roosanauha2015